rajua panoa seksi mies gay päällä

Olin ite jotain 16 vuotias ja kaveri oli Sattui aivan helvetisti, eikä ihme. Sulkijalihas repeytyi tuossa touhussa eikä vieläkään 4 vuotta myöhemmin ole kunnossa. Kannattaakin siksi jo etukäteen venytellä sulkijalihaksiaan, niin että on kunnolla joustava ottamaan mulkkua sisäänsä. Eka kerta oli vuosi sitten. Laitoin ilmoituksen eräälle deittisivustolle, jossa hain itseäni vanhempaa top-miestä. Vastauksia tuli paljon, mutta suurin osa oli aika luokatonta vonkaamista. Yksi mies oli kuitenkin erilainen ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan muustakin kuin seksistä.

Ainoa miinuspuoli oli, että hän oli vanhempi mitä olin alunperin hakenut eli 59v. Viestiteltiin puolisen vuotta ennen kuin uskalisin mennä tapaamaan häntä. Tarkoitus oli vain mennä katsomaan, miltä hän näytti ja juttelemaan kasvotusten, mutta himothan siinä iski, kun olin haaveillut seksistä miehen kanssa yläasteelta asti ja yhtäkkiä oli tilaisuus siihen.

Aluksi ajattelin vain ottaa häneltä suihin, mutta hän oli niin herrasmies ja hyvä käsittelemmän ensikertaista ja olin tosi kiihottunut, kun sain pitkän odotuksen jälkeen imeä miestä, että kun hän kysyi saako hän panna minua olin täysin sulaa vahaa ja suostuin. Sillä tapaa menetin sitten peppuneitsyyden hänelle. Aluksi oli aika outoa olla miehen kanssa, kun oli tottunut olemaan vain tyttöjen kanssa ja se oli tosi erilaista, millaiseksi olin sen fantasioissa kuvitellut.

Mut oli kuitenkin upea ja nautinnollinen kokemus. Kolme kertaa ollaan sen jälkeen tavattu ja jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Miestenvälinen on kiva harrastus. Puoli vuotta sitten,itse 49 ja kaveri 55v. Mies oli aivan kiimoissaan ja halusi tulla takaapäin. Muutaman työnnön jälkeen laukesi ja itse en päässyt oikein mukkaan juttuun. Muuten tuntui mahtavalta,tarvii kokeilla uudestaan. No yksi ekoja kertojani oli talvella Tapasimme Mixeissä Tampereella ja lähdimme junalla hänen luokseen Vammalaan.

Olin 19 ja hän Vaalea, tavallisen näköinen jannu mutta miehekäs ja isokyrpäinen. Hän oli kokenut joten hän osasi opettaa ja ihana yö se oli. Kokenut, vanhempi mies oli hyvä vaihtoehto ainakin minulle.

Tuon kokemuksen jälkeen osasin arvostaa miestä, joka ei välttämättä ole hyvännäköinen mutta oikeasti miehekäs , uskollinen, huolehtivainen ja isolla mulkulla varustettu. Vielä tänäänkin kun olen kiimasta levoton muistelen silloin tällöin yötämme ja mietin millaista olisi ollut asua hänen kanssaan.

Tiesin kuitenkin jo silloin ettei hän ole minulle se oikea emme olleet sukulaisieluja joten se jäi yhteen kertaan. Oltiin tuolloin molemmat vuotiaita. Olin kaverin luona yökylässä ja menimme nukkumaan. Hänellä oli parisänky eikä mitään muuta ja ihan muuten vaan menin hänen viereensä nukkumaan Kaverini tiesi,että olen biseksuaali ja en voinut vastustaa kiusausta ja raotin hänen peittoaan sen verran, että näin hänen pullotuksensa.

Hän nukkui ja kutittelin hänen munaansa ja itselläni alkoi seisoa ja niin alkoi hänelläkin pikkuhiljaa ja hieroin hänen kovaa penistään.

En sanonut mitään, hymyilin vain. Sitten kaverini kertoi, että oli ollut hereillä kaiken sen aikaa, kun aloin kutittelemaan hänen munaansa. Hän kysyi, että haluanko ottaa häneltä suihin ja sitten aloin imuttelemaan häntä. Sitten tuli hänen vuoro ja otti minulta suihin. Lopuksi olimme 69 asennossa ja laukesimme toistemme suihin ja käperryin sen jälkeen hänen kainaloonsa ja nukahdin siihen. Olemme edelleenkin kavereita ja puuhailemme aina silloin tällöin. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Mä olen 23v ja kokemusta vain suihinotosta mua yli 10 vuotta vanhemmalta mieheltä. Perseenreikä on niin kireä, että lopetan hommat aina kesken ja enää en edes halua ollenkaan! Olin just täyttänyt 18v ja olin juhlimassa synttäreitäni yhen kaverin luona, jossa majailin viikonlopun yli. Se esitteli miulle jonkun kolme- tai nelikymppisen perheenisän itse asiassa en muista oliks se perheenisä tai edes naimisissa mutta joka palveli myös armeijassa ja oli lähdössä olikohan Afganistaniin joskus lähitulevaisuudessa.

Tää mies heitti meidät johonkin huvipuistoon ja haki meiät sieltä sit ku haluttiin pois. Sit en muista tapahtuiko samana vaiko seuraavana päivänä, mutta ajettiin yhessä miehen ja miun kaverin kaa johonkin mehtään digikamera mukana. Otin mieheltä suihin, kaveri otti miulta suihin, siis keskellä mehtää, sit mentiin takasin autoon ja ajettiin johonkin aukioon jossa mie ja mies siirryttiin takapenkille ja otin siltä taas suihin kaverin ottaessa kuvia. Lopetettiin kun jotkut ihmiset ilmestyi paikalle ja mentiin kaverin kotiin.

Osasin kuulemma tosi hyvin imeä kyrpää ensikertalaiseksi, siis mies ei ollut uskoa olevani umpineitsyt. En osaa edes sanoa kaduttaako vai eikö. No sanotaan että kaikista "seksuaalisista kokemuksistani" toi oli ehdottomasti vähiten nolo. Menin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Aloitin siellä kuoroharrastuksen ja tutustuin samalla Lauriin.

Hän oli mukava rempseä herrasmies,esitteli mulle kaupunkia käytiin usein syömässä ja joskus elokuvissa. Kerran sitten kun lähdettiin elokuvista niin hän puristi minua hellästi pakaroista..

Oli mun ensisuudelmat,oli perhosia vatsassa kun en ollut koskaan ollut kenenkään kans näin lähekkäin. Eka kerta tapahtui sit muutama päivä myöhemmin hänen asunnollaan. Suudeltiin kun hän riisui minut ja laittoi vatsalleen.

Eihän se meinnannut millään mennä kun jännitin,sattuihan se aluksi paljon mutta olihan se kiihottavaa kun joku panee ja laukeaa sitten sisälle.

Mun eka kerta oli tällänen; olin eräässä gaychatissa ja olo oli jo pidemmän aikaan ollu tosi kiimainen. No, kuten yleensä, chateissä porukka haluaa nähä livenä, en ollut aiemmin suostunut sellaiseen mutta nyt jostain syystä suostuis: D sovittiin aika ja paikka ja menin sinne hirveessä jännityksessä puukko mukana XD pitäähän selusta varmistaa. Kun saavuin paikalle, mies oli siellä, hyvännäköinen ja kroppainen.

Puhuttiin jonkin aikaa ja sano että voidaan perua koko juttu jos musta siltä tuntuu, kerroin myös että oli mun eka kerta. No, ei peruttu, hyppäsin tuntemattoman miehen autoon ja mentiin sen kotiin jossa hän riisuutui, samoin minä pian.

Ei siinä muuta sitten kuin että aloin ottaa häneltä suihin. Olin sanonut että voi olla, etten pysty tekemään mitään muuta suuren jännityksen ja pelon vuoksi, ja hän ymmärsi. Otin suihin ja hän laukesi jossain vartissa vatsalleni. Olisin toki halunnut tehdä paaaaljon muutakin mutta tuo jännitys oli vaan niin suuri: Mies oli todella asiallinen ja kunnollisen oloinen, ei pakottanut missään vaiheessa tekemään mitään mitä en haluaisi.

Hän oli myös hyvin ymmärtäväinen. Yllätyin että sellainen löytyi chatissä ja olin myös helpottunut että tämäkin tuli viimein koettua Pari kuukautta sitten kaverin kaa.

Oltii oltu kaikkien kavereitten tyttöjä ja yks poika meiän lisäks pullonpyöritystä ja sain tehtäväks kielarin sen kaverin kaa! Sen piti kestää 10 s. Sit ku porukkojen piti pikkuhiljaa lähtee kotii nii vaan me kaks jäätii sinne tapahtu sen pojan asunnossa ja sit se sano et ei se ollu niin kamalaa se kielari. Olin hetken hiljaa mut sitte yhtäkkii jotain tapahtu ja suutelin sitä. Sitte kohta katottii yhes homopornoo ja otettii suihin toisiltamme mut ei haluttu panna kunnolla.

Nyt oon sen pojan kaa yhes salaa ja aateltii ens viikol kokeilla. Kyll oli kiimasia tarinoita ett alkoi heti seisoa miten muilla kertokaa onko kädes jo ja tipat vai vai. Menin parvekkeelle ja naapuri istu omallaan ihan riutuneena krapuloissaan. Ei oltu koskaan tavattu, vaan sen kämppismuijan kaa olin joskus jutellut.

Olin 29 ja homopoikuus tallella siis Katselin ja sanoin että "kyllä näytät surkeelta, otetaanko skumppaa? Tää nosti päätään et kyllä kelpaisi. Mä hain kaksi shamppalasia ja pullon. Kiipesin kaiteen yli sen luo ja juotiin se pullo. Tultiin niin hiton hyvin juttuun, ihan sielunveli meininkiä! Ja sit ku oltiin juotu ja poltettu röökit, oltiin vaan hiljaa hetki, katottiin toisia silmiin ja yhtäkkiä vaan noustiin ku sanattomasta sopimuksesta ylös, se kiers pöydän meidän välissä ja työnsi kaidetta vasten ja suudelmiin ku eläimet.

Ei haitannut vaik olisi puolisuomee nähnyt sinne parvekkeelle Sit yhtä hyrymykkyrää kieputtiin sisälle pussailen ja reittiin vaatteet veks, otettiin suihin mut eikö perkele sen kämppikset tullu sinne! Hirmu hädällä vaatteet niskaan ja just ehdittiin ettei kukaan tajunnut mitään. Olivat sopineet pubiin lähdöstä ja lähdin sitten mukaan Siellä footsie jatkuvasti, kundi kirjoitteli kännyyn tuhmia ja näytti mulle, kummallakin hitollinen halutus.

Tää muija arvasi mitä oli tekeillä mut iski vaan silmää eikä kertonut kelleen. Tällä kundilla oli siis muijakaveri ja kaikkee.

Kohta me lähdettiinkin ja mun luokse, siellä kundi pani mua ja kyllä tuntui mutta osasi se varoakin. Laukesi kolmesti ja Mä kerran yön aikana. Nähtiin sit aika monta kertaa ja melkein ihastuin tähän tyyppiin, mut tulin sit järkiini ja nykyään moikataan ja joskus kaljalla käydään. Yhä on naisensa kanssa Mulla ihana kundi nyt, ei tiedä tästä historiasta eikä tarttekaan. Mut oli hieno kokemus. No tämä tapahtui kun olin 23v. Olin jo monta vuotta halunnut kokeilla suihinottoa ja peppupanoa.

En tietääkseni homo ole kun en kiihotu miehistä tai pidä miehiä mitenkään erityisen komeina tai kiinnostavina, mutta seksi aina kiinnostanut. No päätin kerran kokeilla erästä gay chattiä ja siinä runkkauksen himoissa päätin kokeilla löytyisikö heti sillä minuutilla lähistöltä jotain ja kuinkas kävikään löytihän sitä. Itseäni vuotta vanhempi mies asui aika lähettyvillä ja päätettiin siinä sitten tavata. Otin sinä iltana ensimmäisenä kerran mieheltä suihin ja mies otti minulta. Noh ei se juuri miltään tuntunut.

Ei hyvältä eikä pahalta, enkä myöskään hänen imemisestään saanut edes seisokkia. Kumpikaan ei lauennut koska hommat piti jättää kesken kun hänen kämppiksensä oli tulossa kotia.

Seuraavana iltana himokkaana päätin kokeilla löytyisikö taas jotain miestä peppuneitsyyttäni viemään. Lähistöltä löytyi vain kokenutta peppua etsivä mies joten otin yhteyttä valehdellen että olen kokenut. Sovittiin tapaaminen pimeällä kääntöpaikalla keskellä metsätietä. Hänen autonsa takapenkillä hän sitten pani minua ensimmäisen kerran.

Pimeyden takia en tiedä minkä kokoinen miehellä oli mutta syvälle mennessä sattui ihan hirviästi, mutta otin munan vastaan kun kerran siihen olin suostunut. Paremmalta se alkoiki loppua kohden tuntumaan ja melkein itsekkin olin tulossa vaan mies laukesi juuri sillä hetkellä. Vaihdettiin siinä numeroita ja lähdettiin molemmat omiin suuntiin. Tekis mieli vielä joskus kokeilla, mutta en juuri kosketteluista ja muusta välitä.

Haluaisin vaan että menen jonnekkin sovittuun paikkaan, housut alas ja muna sisään. Ehkä vielä joskus uskaltaa toisekkin: Entinen kamu ja naapurin poika. Oli muuttaneet toiselle paikkakunnalle Yllättäen tää kundi tuli meille,mopolla No tietysti juttua ja tekemistä riitti,kun oltiin oltu tosi kavereita. Se poika oli 15 ja mä 14,mut fyysisesti se oli mua tosi paljon edellä.

Mä olin melkein posliini ja vasta samana kesänä saanut ekat mällit. Nukkumaan mentiin tietysti samaan sängyyn,ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut. Yllättäen tää kundi alko hyväileen ja lopuks alko imeen mun kullia,no tietysti se tuntu hyvältä ja sitten imettiin ja hyväiltiin toisiamme.

Sitten se käänsi mut vatsalleen ja alko sylkeä liukkarina käyttäen yrittää mun sisään. Kai mä jännitin mut kesti aika pitkään ennen ku sen kalu alko työntyy mun sisään, Ei silti,sillä oli tosi iso jotain 17 senttinen.

Ekaks vähän sattuikin,mut sit se vaan alko tuntuu hyvältä,se poika pani ihan tosissaan,ei varmaan ollut eka kerta. Sitten ku sen speget tuli mun sisään,niin multakin tuli. Eka kerta ja tosi hyvät muistot. Joskus alku keväästä mä olin 16 ja kaveri 14v. Oltiin tunnettu jokunen vaan kuukaus.

Sillo lunta oli aika paljon, sopivasti muutama aste pakkasta mut ei liian kylmä ja oltiin menossa lähellä sijaitsevaan mäkeen lumilautailemaan. Snoukkauksen kautta olin tutustunu tähän jäbään. Oltiin kumpikin lautailu kamppeet päällä ja puhuttiinkin siin jotain lautailu vaatteista ja mistä ne on ostettu kunnes kaveri kysy mult ehkä hieman ujosti "onks sul muuten pelkät bokserit noiden housujen alla?

Kaveri kysy "oikeesti ootsä tosissas siis ei edes boksereita? Pienen viiveen jälkeen kaveri poikkes muuntajakopin takana ja tuli takas bokserit kädessä tunkien ne taskuun. Mul alko välittömästi seisoo ja mä huomasin kans pientä kohoumaa kaverin lautailu housuissa. Se sano "tuntuu oudolta mut aika hyvältä, tarkenee kyl edelleen, ei oo kylmä, nää Burtonit on tosi lämpimät". Sanoin et niin on DC kans. Mentiin sinne muuntajakopin taakse, katottiin toisiamme ja samaan aikaan kumpikin otti kalun esiin lautailu housuita.

Silti alettiin runkata ja molemmilta tuli tosi pian. Mua kiihotti tosi paljon et toinen poika runkkaa lautailu housuissa. Sen jälkeen mentiin kaverille. Sen vanhemmat ei ollu himassa. Mentiin sisälle ja jatkettiin siitä mihin ulkona muuntajakopin takana jäätiin. Riisuttiin lautailu kamppeet ja molemmilla seiso uudestaan jo ihan tanassa. Tästä voi jokainen jo päätellä mihin se johti. Pano puolin ja toisin. Siitä tuli eka kerta toisen pojan kans ja toka kerta tuli aika pian: Tosin täytyy sanoo et ei olla kovin usein pantu vaan enemmän runkattu yhessä.

Molemmilla sama mieltymys et tykkää enemmän vaan runkata ja pano sillei joskus harvemmin. Olin ekalla kertaa 16v ja mies 32v harrastuksena oli fistaus sattu niin paljon kun sitä kesti 40min. Olen 34 bi ja päätin vastata treffi ilmoituksen jossa mies etsi miestä. Olen halunnut kokeilla miltä tuntuu kun mies imee ja panee peppuun. No menin kaverin luokse hän oli n 50 vuotias pelotti ja jännitti aika paljonkin.

No menimme sisälle ja riisuimme vaatteet ja sitten hän otti munani suuhunsa menimme kuusysi asentoon ja maistoin hänen mulkkua se maistuikin aika hyvälle. Sitten hän kysyi haluanko panna ja suostuin työnsin munani hänen peppuunsa se tuntui tosi hyvälle ja laukesin. Hän kysyi voiko panna minua suostuin siihenkin hänellä oli aika iso se sattui alussa mutta lopulta tuntui tosi hyvälle lopulta hänkin laukesi.

Sellainen oli ensi kokemukseni mut ei varmasti viimeinen. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Voi vitsi tuntuu ihanalta! D ja minä pieni ja söpö hentulainen jolla kiva ja söpö pikkupeppu. Olisin itse asiassa tälläkin hetkellä sellasessa tarpees että, haluisin joltain vähän ottaa poskeen ja vähän sisällekkin, että löytyiskö vapaaehtoisia, suurikokoisen peniksen omaavia. Tapasin metsässä, otin suihin ja se laukesi suuhun. Olin 16, se No itsellä tapahtui ehkä liian nuorena, olin 15 ja melko epävarma ja säikähtynytkin omasta seksuaalisuudestani.

Narinkkatori tuli koulusta palattuani iso noin nelikymppinen mies kyselemään minulta, haluaisinko röökkiä. Sitten kävelytti minua Töölöön Cafe Maroccoon Museokadulle ja halusi tarjota kahvia ja jutella. Olin hoikka ja pitkähiuksinen poika ja varmaan söpön näköinen miehen mielestä, sillä sitten hän rupesi houkuttelemaan minua muka mummonsa luokse erääseen porraskäytävään, jossa tarjolla olisi kuulemma lisää röökkiä ja huikkiakin.

Jouduin rapussa paniikkiin ja ryntäsin ulos hissistä parahiksi tulleiden asukkaiden vanavedessä ja olin jonkun aikaa aivan shokissa. Tajusin, että mies oli homo ja halusi vietellä minut.

Tämä tapaus sai minussa kummalliset vietit heräämään ja aloin pukea ylleni salassa äitini sukkahousuja ja muita hepeneitä ja huomasin nauttivani tyttömäisyydestäni suunnattomastija sain orgasmeja. Varsinainen ensikokemukseni tapahtui sitten asemalla, jossa kuljeskelin pari kaljaa juoneena viisitoistavuotiaiden koululaisten paha tapa tuolloinkin ja bongasin erään pienikokoisen hintelän noin kolmekymppisen kaverin seisoskelemassa pylvään vierellä.

Minussa heräsi halu koetella kaveria ja minulla oli naisten sukkahousut ja pikkurintsikat vaatteideni alla ja olin tosi kiihottuneessa tilassa. Kysäisin mieheltä suoraan, oletko homo, ja takellellen kaveri vastasi ettö kyllähän hän sellainen oli. Sitten kerjäsin miestä piffaamaan minut yöksi Pilvilinnaan ja selitin ettei minulla ollut muuta paikkaa minne mennä.

Huoneessa sitten riisuin housut ja paidan ja ihmettelin samalla omaa määrätietoisuuttani. Olin varma että viehätin suuresti kaveria sukkahousuissani ja rintsikoissani, vaikkei ihan niin tainnut ollakaan, mutta minä olin vauhdissa ja aloin suudella miestä suulle. Hän ei pitänyt siitä ja halusi runkata yhdessä.

Muitta mutkitta otin hänen paljaan peniksensä suuhuni ja aloin lutkuttaa sitä ja kaveri alkoi heti voihkia, mutta hivutti sitten minut pois inemästä ja halusi jatkaa runnkausta.

Minulla ei seisonut enää ja homma jäi siihen. Nukuimne yhdessä ja aamulla kaikki viehätys oli tiessään. Mielessäni välähti pieni pettymys, etten näkisi Jaakkoa kuukauteen. Toisen tuopin kohdalla jaarittelimme niitä arkipäiväisyyksiä kuin aiemminkin ja naureskelimme maailman typeryyksille. Kolmannen oluen aikana Jaakko halusi yhtäkkiä tietää, miksi olin pysytellyt ikäni poikamiehenä. Vähän vaikeana latelin samat vanhat valheet kuin ennenkin. Että olin niin toivottoman ujo ja saamaton naisten edessä.

Ja että en oikeastaan yhtään kaivannutkaan jotain akkaa huseeraamaan ja määräilemään kotiini. Jaakko nauroi ja kertoi, että juuri sellaista oli ollut hänen muinainen lyhyt, parin vuoden mittainen avioliittonsa eikä hänkään haikaillut uutta samanlaista kokemusta. Skoolasimme vanhapoikien vapaalle elämälle. Sen jälkeen tunnelmaan välillämme tuli uusi läheisempi jännite.

Kuin huomaamatta Jaakko hivuttautui lähelleni niin, että nahkatakkien hihat hieroutuivat tosiinsa, hän taputteli välillä selkääni ja me virnuilimme toisillemme silmät hehkuen. Vakuuttelin itselleni, että kyse oli kuitenkin vain nousuhumalan aiheuttamasta avoimuudesta kahden tutun miehen välillä, ei mistään seksistä tai sen kaipuusta. Letkuani pidellessä haaveilin, miten mahtavaa olisi pitkästä aikaa päästä kisailemaan kikkelileikkeissä jonkun miehen niin kuin Jaakon kanssa.

Oloni alkoi olla oikeastaan melkoisen kiimainen. Kun palasin takaisin ja näin salin toisella puolella Jaakon nojailevan siihen baaritiskiin, oikein säpsähdin. Jotenkin havahduin, kuinka hemmetin hyvännäköinen Jaakko olikaan.

Tumma tuuhea tukka, jossa oli vain muutama harmaa karva ohimolla, jämerä leuka, jolla kasvoi päivän pituinen sänki, tuikkivat silmät ja vinosti hymyilevä täyteläinen suu. Musta nahkatakki kiristyi leveille harteille ja vahvoille käsivarsille. Se iso miehekäs kaveri sai koko minun ruumiini värähtämään kaipuusta, toisen miehen ikävästä, halusta saada pitkästä aikaa syleillä kunnon äijää. Hillitsin itseäni ja yritin leväyttää naamalleni hymyn tapaista.

Ostimme seuraavat oluet ja jatkoimme yhä hilpeämmäksi ja samalla kumman latautuneeksi käyvää rupatteluamme. Kohta Jaakko yllättäen ehdotti, että menisimme jatkamaan ryyppäämistä hänen luokseen. Juomia olisi kuulemma riittämiin ja saunoakin voitaisi. Polveni olivat pettää ja sydän jätti yhden lyönnin väliin. Rauha, rauha, hoin itselleni, ei tämä tarkoita sitä, mitä toivot. Toisaalta ainakin saisin nähdä Jaakon alastomana, jotainhan sekin olisi.

Muodon vuoksi yritin vähän vastustella, mutta hän ei ottanut mutinoitani kuuleviin korviinsa, onneksi. Hän nauroi ja takoi selkääni, että nämä äijät lähtevät nyt örveltämään ja sikailemaan suojassa vieraitten katseilta.

Tyhjensimme tuoppimme ja lähdimme menemään hilpeissä tunnelmissa emmekä vielä pahasti horjuneetkaan. Heti kun astuimme ison rivitaloasunnon tilavaan eteiseen, Jaakko kääntyi katsomaan minua ja virnistellen heitti:.

Mielessäni oli kyllä vähän muunlainen touhu. Nyt vain tässä keski-iässä tilaisuuksia on aina yhä harvemmin. Ihan kuin muilla miehillä homous häviäisi iän myötä.

Minulla kyllä paineet pusseissa on vielä suorastaan tuskalliset. Niin että miten olisi? Niin että kaipa sitä voisi vähän peuhata ja telmiä ison komean miehen kanssa. Olen sinua jo pitkään katsellut, mutta en ole oikein uskaltanut ottaa puheeksi. Noin riskinä äijänä olisit voinut vetää turpaan, jos et olisi tykännyt ajatuksesta. Samassa olimme tiukkaakin tiukemmassa syleilyssä, kunnon karhunotteessa.

Suumme hamusivat toisiaan kiihkeinä. Kädet kourivat väkevinä leveitä selkiä, hartioita, niskaa. Reidet tunkeutuivat väkisin haaroihin. Päästelimme puuskutuksen ja huohotuksen sekaan karkeita kirouksia kuola pärskien.

Olin taivaissa, hurmiossa, onnessani, sekopäisenä kiimasta. Että minä olinkin kaivannut tällaista! Että keski-ikäinenkin mies pääsee kokemaan tällaista! Jaakko kamppasi minut maahan. Möyrimme ja pyörimme toistemme kimpussa pitkin poikin sitä eteisen lattiaa. Kengät levisivät naulakon alta, tuoli kaatui ja pieni pöytä vaihtoi paikkaa. Minun kohtalaisen kokoinen kaluni oli ampaissut hetkessä täyteen mittaansa ahtaissa farkuissa.

Yritin tehdä sille tilaa takomalla sitä alleni jääneen Jaakon lantioon. Hän pyristeli vastaan ja kiemurteli, kun yritti kai saada omaa vehjettään parempaan asentoon. Hän onnistui kieräyttämään minut päältään ja salamana hyökkäsi selkääni. Hän otti minut puolinelsoniin ja antoi pakaroilleni melkoista kyytiä. Ärisin ja manailin, kun se iso mies tuntui niin mahtavan raskaalta ja hänen lantionsa voima niin rajulta.

Äkkiä Jaakko keskeytti ja läähätti korvaani:. En ole saanut niin pitkään aikaan. Siellä ei ole käynyt kukaan yli kymmeneen vuoteen. Enkä minä kenenkään muun perseessä. Mutta riisutaan vain, niin nähdään miten sinun neitsytperseesi vinkuu. Könysimme ylös ja vimmaisina ryhdyimme repimään vaatteita toisiltamme. Siihen ne jäivät eteisen lattialle. Irvistellen ja pirullisesti hymyillen tutkailimme toisemme alastomia vartaloita ja haarovälejä, joissa kummallakin seisoi kivikova kulli täydessä kukoistuksessa.

Jaakko on totisesti komean mallinen mies, isolihaksinen. Karvaisempi kuin minä, mutta hänen kalunsa on vähän pienempi kuin minulla. Hekotellen me äidyimme pullistelemaan lihaksia toisillemme ja niiden kovuutta piti sitten kiimaisina kouria.

Välillä vähän miekkailimme kovilla sapeleillamme. Jaakko johdatteli meidät hiljalleen makuuhuoneeseen. Matka sujui toista tönien, riuhtoen ja suudellen joka puolelle. Kaaduimme leveälle vuoteelle ja samassa peuhasimme toistemme kimpussa kuin koiranpennut.

Nuolimme ja ahmimme joka neliösentin toisistamme. Jokainen ihokarvani karjui raivoisassa hurmiossa. Että tällainen aikuinen iso mies pystyi vielä kokemaan sellaista villiä intohimoa! Sitä oli täynnä testosteronia kuin hurjin nuorukainen. Yhdessä välissä olin Jaakon selässä. Jäykkä kaluni hieroutui pakahtumaisillaan hänen pakaroidensa välissä. Ja kun hän vielä pyöritti ja nosteli lantiotaan, en voinut kuin voihkia tuskissani:. Hetkessä yöpöydän laatikosta ilmestyi liukastetta ja kortsuja.

Jaakko kellahti selälleen ja voiteli persereikänsä. Minä kumitin kädet vapisten kivikovan vehkeeni. Jaakko nosti jalkansa pystyyn ja minä aloin sovittaa terskaa reiälle. Herkuttelin siinä hetken, kunnes Jaakko parahti, etten vittu leikkisi vaan ottaisin hänet jo.

Ensin hitaasti mutta voimalla ja perse puristui mahtavasti kaluni ympärille. Mitä syvemmälle pääsin sitä rajummin Jaakko voihki ja puuskutti. Hänen silmänsä paloivat tuskasta tai nautinnosta ja keskivartalo kouristeli välillä voimakkaasti.

Taivuin syvemmälle hänen ylleen ja hän repi minua hiuksista, takoi hartioitani ja puristeli hauiksiani. Hän tuhisi leuat kireinä kirouksia ja manasi minua panemaan rajummin. Ja minä päästin itseni irti. Otin jalkapohjilla voimaa sängyn päädystä ja rynkytin hurjana Jaakon tiukkaa reikää. Karjuin rivouksia sylki roiskuen ja Jaakko kähisi vastaavia minulle. Sitten minä laukesin niin, että aivot pimeni, huh huh. Jaakko rukoili minua jatkamaan, että hän saisi runkattua itsensä.

Kun kaluni ei heti kutistunut, kohottauduin, niin että Jaakko sai otteen kalustaan. Hänen suolensa sai puristettua minusta vielä kolme rajua jälkisätkyä, mutta sai hänkin ammuttua mällit vatsan karvoitukselle. Sitten vajosimmekin siihen päällekkäin pitkäksi aikaa tasoittamaan hengitystä. Saunakin pitäisi panna päälle, Jaakko mutisi lopulta näykkiessään korvalehteäni.

Jaakko koukkasi saunan kautta, ohjasi sitten minut olohuoneen sohvalle ja haki keittiöstä juotavat. Hän rojahti viereeni istumaan ja kietoi kätensä kaulalleni. Naureskellen kertasimme paneskeluamme ja kehuimme toisiamme tosi koviksi panomiehiksi.

Hiukka siunailimme kiroiluamme ja rivoa kielenkäyttöämme, mutta kumpikin myönsi sen vain lisänneen kiihkoa. Siis semmoista kaverusten läpänheittoa hymyhuulessa panojen jälkihuumassa. Nauraa räksättämään pääsin, kun Jaakko ryhtyi muistelemaan avioliittonsa jälkeisiä seikkailuja ja toilailuja homomaailmassa. Hän kertoi, etteihän hän mistään mitään ollut tiennyt ja oli siksi sekoillut ihan uunona. Kerran hän oli joutunut tappeluunkin, kun oli erehtynyt vokottelemaan komeaa korstoa, joka olikin paljastunut heteroksi.

Tosin äijän ällistykseksi se olikin Jaakko, joka oli kävellyt tappelusta omin jaloin. Minusta tuntui niin hyvältä olla siinä Jaakon vieressä sohvalla. Äkkiä päässäni välähti, että ennen muinoin olin tässä vaiheessa yleensä ollut jo takki napitettuna oven suussa pakenemassa paikalta. Nyt ei tuntunut yhtään olevan tarvetta sellaiseen, viihdyin hyvin ja häpeämättä.

Jokin oli muuttunut minussa. Hetken meinasin jo alkaa ehdotella, voisimmeko harkita jonkinlaista suhdetta. Sen verran minun luonteessa oli vielä ujoutta jäljellä, etten uskaltanut olla ensimmäisenä aloitteellinen.

En ainakaan siinä vaiheessa, ehkä myöhemmin. Katsottaisiin nyt ensin, miten homma etenee luonnollisella painollaan. Tunnin päästä etenimme saunaan.

Olisikohan johtunut toisen miehen hiestä löylyjen kuumuudessa, kun jo kähmimme toisiamme ja suutelimme himokkaasti. Jaakko kaatoi minut alleen ylälauteelle, vähän hankalaan asentoon, mutta jumalauta että sen miehen paino ja runnovat otteet tuntuivat mahtavalta. Käteni olivat hänen ympärillään, ja puristin häntä voimieni takaa.

Siirryimme pesuhuoneen puolelle ja Jaakko haki pikaisesti liukastetta. Hän komensi minut nojaamaan käsilläni seinään suihkun alla. Itse hän polvistui taakseni ja aloitti perseeni rassaamisen ja liukastamisen. Kyllähän se vähän kirvisteli, mutta vannoin, että kestän sen kuin mies ja nautin siitä. Kohta Jaakko nousi, kietoi toisen kätensä alavatsalleni ja kiskaisi minua kauemmas seinästä.

Hän levitti reisiäni ja toinen käsi sovitti paksua terskaa reiälle. Samassa aloin täyttyä upeasta kyrvästä. Nussi niin perkeleesti, ähkyin sekaisin kivusta ja mahtavasta tunteesta. Hän painautui tiukasti selkääni kädet rintani ympärillä ja tunkeutui sisääni väkevänä kuin uroskarhu. Ja karhuina me kumpikin murisimme ja ärisimme, minä tuskasta — tosin nopeasti hellittävästä — ja hän selvästi nautinnosta.

Pian pystyin työntelemään jo vastaankin ja kohta olin täysin hurmiossa siitä pantavan olosta. Tartuin kyrpääni ja aloin runkata. Eipä pitkään tarvinnut vedellä, kun jo ruiskin liemet kaakeleille karjuen kirouksia. Jaakko innostui siitä hurjemmaksi niin, että pääni kolisi välillä seinään. Sitten hänen voimakkaat käsivartensa rutistivat keuhkoni kasaan ja muutamalla todella rajulla työnnöllä hän tyhjensi pussinsa kortsuun.

Vapisten kumpikin ponnisteluista kietouduimme halaukseen ja loputtomiin suukkoihin. Avasimme suihkun ja pesimme toisemme hellin käsin. Voi sitä hymyä ja naureskelua ja onnea! Lopuksi vielä jälkilöylyt ja sen jälkeen juopottelua alastomina siellä sohvalla. Ja puhetta piisasi, minultakin. Muistoja, elämäntilanteen pohdiskelua ja muuta. Puolen yön aikaan maltoin lähteä kotiin. Yritti Jaakko ehdotella yöksi jäämistä, mutta kun hän oli kuitenkin seuraavana päivänä lähdössä mökillensä, pidin parhaimpana etsiytyä omaan sänkyyn.

Elämä hymyili sunnuntaiaamuna, kun heräsin. En pitkään aikaan malttanut nousta ylös. Lojuin sängyssä raukeana, hyväilin vartaloani ja muistelin edellistä iltaa. Miten tämmöiselle vanhalle äijälle kävikin näin!

Ihanhan siinä tunsi heränneensä uuteen nuoruuteen. Olo oli miehekkäämpi kuin aikoihin. Nousin kuselle ja keittelemään kahvia. Hymyssä suin mietiskelin, mitähän Jaakko mahtoi juuri nyt ajatella. Pitäisikö pikaisesti soittaa ja kysyä? Ai hitto, mehän emme olleet koskaan vaihtaneet puhelinnumeroita, ei eilenkään!

No, ei se ole ongelma, sen saa tiedustelusta tai siltä nuorelta parilta talkoissa. Tai voihan se Jaakkokin soittaa, jahka selvittää numeroni. Me emme olleet kyllä puhuneet mitään jatkosta. Entä jos Jaakkoa ei kiinnostakaan? En kyllä takuulla soita ensimmäisenä ja ala ruikuttamaan uusintojen perään. Niin sitten tein itsestäni naurettavan pellen ja sain tuskailla ja kiukutella yksikseni seuraavat kaksi viikkoa. Miksi kaikki hyvä ihmisen elämässä kestää niin lyhyen aikaa? Vihasin Jaakkoa — homehtukoon siellä paska mökillänsä.

Olin saamaton pelkuri, joka ei raukkamaisuuttaan uskalla laittaa elämäänsä järjestykseen. Eihän se nyt olisi ollut iso asia ottaa selville Jaakon puhelinnumeroa ja soittaa.

Jos hän olisi sanonut, ettei häntä kiinnosta, niin sillähän asia olisi ollut kerrasta selvä eikä olisi tarvinnut sen enempää kärvistellä. Tein niin kuin suomalainen mies ongelmissaan tekee, pakenin työn tekemiseen. Raadoin pitkää päivää, ettei olisi jäänyt aikaa murehtia. Niinä viikkoina en tainnut olla kovinkaan hyvä ja reilu pomo.

Näin jälkeenpäin en saata käsittää, miten tyhmä olinkaan. Olin loukkaantunut nirppanokkaisesti kuin epävarma teini ja ihan pelkästään omien kuvitelmieni ja luulottelujeni perusteella. Ei vähääkään aikuisen miehen käytöstä.

Sen kahden viikon jälkeen perjantaina töiden jälkeen menin sinne ostoskeskukseemme kaupoille. Työntelin synkkänä kärryjä ruokaosastolla. Sydämeni pysähtyi ja sitten taas rynnisti raviin. Mutta petyin saman tien.

Jaakko oli jonkun kauniin, noin kolmikymppisen naisen seurassa. He tekivät ostoksia yhdessä. Heillä näytti olevan tosi läheinen suhde. He nauroivat, ja se nainen antoi jopa suukon Jaakon poskelle. Saatanan Jaakko, sinä olit sittenkin yksi vitun hetero, mitä helvettiä sinä pelleilit minun kanssani, kiehuin sisäisesti. Minä aloin piileskellä hyllyjen takana, etteivät he näkisi minua, ja täytin kärryni pikavauhtia. Syöksyin kassalle, mutta kun olin saanut maksettua ja pakattua, Jaakko seisoi sen naisen kanssa edessäni.

Voi helvetti, minä tajusin kauhukseni. E-eh-en koskaan avaa tuntemattomista numeroista tulleita viestejä tai vastaa sellaisiin puheluihin. Tässä on muuten tyttäreni Jaana. Ja tässä on nyt sitten se Veikko, Jaakko hymyili kuin aurinko. He-heei, sain soperrettua ja käteltyä sitä Jaanaa — ja häpesin aiempia ajatuksiani. Isä on puhunut sinusta ummet ja lammet. Olen jo vuosia patistanut isää hankkimaan itselleen kunnon miehen ja nyt kuulostaa, että sinä olet parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut, se tytär sirkutti iloisena kuin peipponen ja minä en saanut henkeä, ähkyin kai naama punaisena.

Veksi vielä pelästyy ja perääntyy, Jaakko katsoi arastellen silmiini. Kuule Veksi, minä heitän Jaanan ja lapset nopeasti junaan ja tulen sitten sinun luo, jos sopii.

Älä vain eksy, naurahdin onnen käänteistä hermostuneena. Muuten jos sinulla ei ole viikonloppuna muuta tekemistä, niin voisit pakata kamoja alkeelliseen leirielämään metsän keskellä ja järven rannassa.

Veisin sinut mökille, jos sinulle käy. Kun siinä hyvästelimme, Jaana kapsahti kaulaani ja kuiskasi korvaani jotain niin kaunista, etten kehtaa sitä tässä sanoa. Nolostelinpahan siinä vain onnellisena. Se minusta kyllä oli outoa, että Jaakko oli uskaltautunut kertomaan lapselleen homoudestaan.

En voisi vieläkään kuvitella kertovani omastani pikkuveljilleni ja heidän jälkikasvulleen. Onneksi asuvat ihan eri puolella maata. Kotiin rynnistin käsittämättömän riemuissani. Miten olin saattanutkin olla niin typerä! Että olinkin epäillyt Jaakkoa! Että olin ollut hänelle vain ohimenevä kertapano! Olin parasta mitä Jaakolle koskaan oli tapahtunut! Naurattaa ihan, kun tämmöinen aikuinen mies voi heittäytyä niin lapsellisen innostuksen valtaan.

Enhän minä mitään vappupalloa ollut saamassa, vaan ihan vain toisen aikuisen miehen. Mutta olo nyt vain oli niin kevyt, kun niiden epäilysten viikkojen raskaat kivet vyöryivät kolisten sydämeni päältä. En hermoillessani saanut haalittua kasaan kuin partahöylän, pyyhkeen ja kalsareita ennen kuin Jaakko tuli. Hän hymyili kuin aurinko astuessaan eteiseeni ja vetäessään oven takanaan kiinni.

Minä seisoin siinä kuin mikäkin tomppeli, suupielet nykivät hermostunutta hymyä ja tärisin kauttaaltani — jännityksestä, odotuksista, onnesta. Tunne-elämäni tuntui tuhannelta flipperipallolta, jotka poukkoilivat vauhdikkaasti sisälläni päästä varpaisiin.

Jaakko kaappasi minut kunnon rutistukseen. Poski poskea vastaan heijasimme toisiamme. Hänen sänkensä raapi leukaani.

Hän painoi minut voimalla seinää vasten ja hinkkasi lantiotaan minun lantiotani vasten. Ja pelännyt, että jokin meni pieleen. Arvaa vain, mitä minun päässäni on myllertänyt, huokaisin ääni väristen. Ja minun pallini ovat räjähdyspisteessä. Matkaan ei mene tuntiakaan. Kai me sen verran jaksetaan pidätellä. Siellä meillä on ruhtinaallisesti aikaa, rauhaa ja tilaa paneskella pitkin ja poikin. Kävihän se niinkin, siihen ikään olin jo tottunut pidättelemään halujani.

Vähän Jaakko puisteli päätään katsellessaan haahuiluani repun täyttämisessä. Hän otti ohjat käteen ja selitti selkeästi, mitä tarvitsin, siis kevyttä mutta myös lämmintä vaatetusta. Koska oli kuulemma luvattu sateita, mukaan piti ottaa sadevarusteetkin saappaineen, että voisimme kelistä huolimatta samota metsässä kesän viimeisten mustikoiden perässä. Ostamistani ruokatarpeista sain ottaa mukaan vain pian pilaantuvat kuten vihannekset.

Jaakkohan oli myös täydentänyt kaupassa ruokavarastoaan niin, että syötävää riitti. Mukaan kelpasi myös avaamaton viskipullo. Jaakon isossa maasturissa aloimme heti, kun olimme selvinneet kaupungista maantielle, purkamaan ja päivittelemään sitä onnetonta kaksiviikkoista väärinkäsityksineen.

Jaakko kertoi heittelehtineensä epätoivoisen kaipuun ja raivon välillä. Että minä olin maailman mahtavin mies, loistava rakastaja, paras mahdollinen ystävä ja yksi paskiainen, petturi, joka olin kevytmielisessä ylimielisyydessäni käyttänyt häntä vain hyväkseni.

Jälkikasvun takia hänen oli täytynyt hillitä itseään, mutta oli vuodattanut tunteitaan tyttärelle iltaisin, kun pienet olivat nukkuneet. Hän oli jo alkanut alistua siihen, että hänen iässään miehen on turha haaveilla suhteesta, tosi rakkaudesta puhumattakaan.

Kuuntelin häntä hengittäen tosi raskaasti, mutta samalla jotenkin käsittämättömän onnellisena. Tuskin sain ääntä, kun kurkkua kuristi:. Kaiken lisäksi minä muka loukatun uhmakkaana päätin, että minä en ainakaan ota ensimmäistä askelta.

Olin niin saatanan typerä. Minä olin kuitenkin koko kesän nauttinut sinun seurasta. Minulle olisi jopa riittänyt ystävyyskin sinun kanssa. Arvaa sitten, miten maailmani räjähti, kun päädyimme rakastelemaan! En edes ymmärrä, miten minä tämmöisenä yrmynä rohkenin retkahtaa sinuun. En edes paennut jälkeenpäin paikalta niin kuin tapani ennen oli ollut. Kaipa olin niin kyllästynyt yksin elämiseen, siihen samaan kaipuuseen toisesta miehestä, jota sinäkin olet tuntenut.

Ja nyt tapahtui ihme, sinä, ja seuraavassa hetkessä se vietiin minulta. Kaikki pelkkää luulottelua, kun olen niin typerä ja arkanahkainen, en paskan vertaa mies. Ja sitten oletkin nyt siinä. Purin hampaita leukapielet kireinä ja puristin käsiäni tiukasti nyrkkiin sylissäni, etten olisi purskahtanut ääneen itkemään.

Eihän tämmöinen karski aikuinen äijä voi sellaista tehdä! Katsoin sivuikkunasta, ettei Jaakko näkisi, miten kyyneleet vastoin tahoani valuivat poskilleni. Jaakko ohjasi auton bussipysäkille ja pysäytti. Hän kietoi kätensä kaulaani, painoi leukansa olkapäälleni ja pyyhki isolla kourallaan poskiani. Hän sanoi maailman lämpimimmällä äänellä korvani juuressa:. Ja minä sinun, jos haluat. Mutta luvataan, että tällaista sotkua ei enää ikinä tule eteen.

Me sanomme suoraan vaikka että minä vihaan sinua, jos asia niin on. Ja mitä haluamiseen tulee, niin olen valmis vaikka jakamaan arjenkin sinun kanssasi. Takerruimme tiukkaan halaukseen ja syvään suudelmaan — vähän hankalaa turvavöissä. Jaakko mumisi jotain, että kyrpä haluaa jo painaa kaasua ja raskaasti. Nauraen irrottauduimme ja paahdoimme kuumeisesti viimeiset kymmenet kilometrit. Kun ajoimme viimein pienen kylän läpi, Jaakko näytti yhtä maalaistaloa ja kertoi, että se oli hänen kotitalonsa.

Sitä piti hänen isoveljensä perheineen. Kuulemma uskovaista porukkaa, johon Jaakko piti kohteliasta etäisyyttä. Sen jälkeen köröteltiin puoli kilometriä surkeaa metsätietä, ja ymmärsin hyvin, miksi Jaakolla oli maasturi. Mökki tai pikemminkin hirsinen omakotitalo sijaitsi keskellä metsää noin viidenkymmenen metrin päässä rannasta.

Tyylikäs paikka ja minun rakentajan silmilleni erinomaista työtä. Kun ruuat oli saatu jääkaappiin, käännyimme katsomaan toisiamme. Pienet hymyt, odottavat ja virnuilevat katseet ja samassa kävimmekin toistemme kimppuun.

Sen jälkeen meno olikin melkoisen hurjaa koko viikonlopun. Rakastelimme aivan villeinä, kaipuun koko voimalla. Viidessä minuutissa vaatteet olivat poissa ja minä panin siinä lattialla Jaakkoa hänen jalkansa ympärilleni puristuneena. Jumalatonta ryskettä, ähinää ja ärjyntää! Kun minä olin kontillani ja Jaakko tunaroi kortsupakkauksen kanssa liian pitkään, päätimme, ettemme enää käytä kumeja — minun naimisistani oli jo kymmenen vuotta eikä Jaakkokaan ollut koskaan ollut suojaamattomassa yhdynnässä.

Eihän sillä muuten ollut väliä, mutta intohimon puuskassa säästimme muutaman sekunnin, kun ei tarvinnut räpeltää kumien kanssa. Niin sitten sain paljasta ja perse pursui jälkeenpäin spermatulvaa.

Jossain välissä söimme vähän ja korkkasimme viskin. Sitten taas naitiin takkatulen ääressä. Pitkään hellästi ja hartaasti. Emme päässeet sinä iltana saunaan, kun oli niin paljon puhuttavaa ja hyväiltävää, suudeltavaa. Lopulta käperryimme toistemme kainaloon ja vaivuimme syvään levolliseen uneen paksujen vällyjen alle.

Aamulla heräsin vähän ennen Jaakkoa. Oikea kunnon sade tuntui piiskaavan ikkunaa. Ensimmäisen kerran elämässäni heräsin miehen vierestä. Pääni lepäsi hänen karvaisella rinnallaan ja reisi hänen haaroissaan. Tunsin Jaakon kalun olevan täydessä erektiossa. En voinut olla kevyesti hinkkaamatta sitä reidelläni.

...

ILMAINEN SEKSITREFFI KIREÄ HOMO KALU

VUOKRAOVI MOBIILI ESCORT POJAT HOMO HELSINKI 3. joulukuu chat nainen ei halua treffi palstat rajua miestä kyrpää pilluun jutta ja puolen nainen miehen päällä oinas nainen oggi ja torakat pelit gay treffit valintatalo oulun aikuiset sinkut kunnon panoa oraali suuseksiä miehelle seksi. helmikuu Girl on girl sex mtv gay chat - Ängelholm Jos etsit jotain rajumpaa, olet oikeassa seksi viteot seksifilmejä nainen miehen päällä thai hieronta seksi äiti tissi pano peppu seksi tissi pillu stand kokemuksia seksitreffit gay kuvat. kesäkuu Alaikäiset; Alistus; Arkiseksi; Bi-tarinat; Eka kerta; Gay; Insesti. niin ei se välitä, miltä täällä suihinotto tekniikka pilluun pano Vitun vittu sentään! Nousen seisomaan ja tartun miehen t-paitaan ja vedän sen hänen päältään.

SEXSI SIVUT BBW BONDAGE HOMOSEKSUAALISEEN

Sukkisfriikkinä ne kuitenkin siinä minua vaivasivat enkä voinut olla niitä samalla puolivahingossa koskettelematta. Avasimme suihkun ja pesimme toisemme hellin käsin. Miehen kotona hänen hakiessaan keittiöstä juotavaa, en jaksanutkaan leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, vaan riisuuduin kokonaan. Jostain siihen yhtäkkiä ilmestyi viereen istumaan hoikka kaveri, ehkä muutaman vuoden minua vanhempi. Sitten myöskin miten voi selvittää onko joku Kikissä pervo vai se jota hän väitääkin olevansa, siis miten pysyä turvassa Kikissä. Vastaa Peruuta vastaus Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. En ole saanut niin pitkään aikaan.