suomi 24 gay homo suomalaisia porno tähtiä

Kumpikin tekee niin kuin ohjaaja sanoo ; Amatööri filmeistä saa paremman kuvan: Pitääkin seuraavalla kerralla katsoa amatööri filmiä. Voi olla että tein liian hätäisen johtopäätöksen yhdestä pornopätkästä. Perspano tietysti sattuu ja nolottaa kun on tullut oltua naisen asemassa perse pystyssä alistetussa asemassa.

Ratsastaminen onkin jo toinen juttu, sillä siinä saa määrätä tahtia itsekin. Moni ei ratsasta, kun ei jalkalihaksia ole treenattu! Mutta onhan sitä toisenlaistakin. On romantiikkaa, missä ei alisteta eikä satu. Käsi kädessä kuljemme taloon autioon Tuo kärvistely on lähinnä "uh baby sun kyrpäs on niiiin iso" efekteilyä. Hyvältä se tuntuu ja aikana tai jälkeen voi runkata tai ottaa suihin tai jotain. Ei todellakaan ole tuollaista aina. Joskus ne ihan aidosti näyttää kärsiviltä varsinkin nuoremmat pornotähdet.

Eivät ehkä ole oppineet rentoutumaan tai paikat ovat muuten vain ahtaat. Mikä kertoo siitä, ettei sinne anaaliin ole tarkoitus tunkea mitään. Jos joku toiminto vaatiihirveät määrät venyttelyä ja vanuttelua mahdollisesti pientä kivun sietoa niin se ei vaikuta kovin luontaiselta seksitoiminnolta. Tässä näin on läjä ihmisiä kertomassa että parin minuutin venyttelyllä ja rentoutumisella onnistuu ihan kivuttomasti ja tuntuu mukavalta, mutta silti väität vastaan?

Miksi kyselet tuollaisia jos olet päättänyt että kukaan ei nauti mistään: Minä en ole ap enkä kysynyt yhtään mitään, jos viestisi oli minulle. Mulla ei kuitenkaan onnistu vaikka venyttelisi puoli tuntia. Kyrvän tunkeminen saa saman tunteen kuin wc-pöntöllä istuminen ja kakkosta vääntäessä.

Kipu kestää kolme päivää ja istuminen on kamalaa. Mutta jos seksi tapahtuu spontaanisti niin onpa hienoa siinä sitten.. Kerran jouduin juoksemaan vessaan takaisin kun taisi vettä mennä liian syvälle suoleen ja paskavettä lenti jälkeen päin. Seksin jälkeen piti paperitollo tunkea reikään, ettei vaan paskavettä valuisi.

Mutta tää liittyy nyt enempi pornoon kuin "tavisten" makuuhuonetouhuihin mitkä on jokaisen hintin, että heteron omia asioita. Nuo pornossa olevat jätkät tekee sitä rahasta, ei nautinnosta. Monihan niissä on gay-for-pay eli heteroita, jotka eivät persettään venyttele pahemmin. Minä en omaa rööriäni alista sulkijalihaksen halvaantumisriskille, mutta naida napsuttakoon muut hintit niin paljon kuin sielu sietää.

Ei ole multa pois. Meni sitten henkilöt sekaisin, pahoittelut Huhhuh mistäköhän halvaantumisriskistä mahdat puhua, ja miksi se tulisi juuri anaaliseksistä? Eikö se samalla periaatteella tulisi paskalla käydessä? Kannattaisiko asentaa avannepussi siinä tapauksessa Jos anaalihommat ei sovi sinulle niin eipä siinä mitään väärää ole, mutta älä nyt muita ala halvaannuttamaan paskatulvaan.

Perseestä tulee paskaa ja se on selvä homma. Mutta ihan pikku järjellä ja ajoituksella voi harrastaa myös sitä "spontaania" seksiä, ei ihmiset niin heterot kuin homotkaan ole harakoita jotka paskantavat jatkuvasti. Rektum on tilapäinen kulkuväylä ellei ole pidempään pantannut, eikä huuhtelukaan ole iso operaatio jos haluaa varman päälle vetää. Vettä kevyesti muutama desi pari kertaa ja pesu päälle niin hyvä ja raikas on tuntikausia. Ruokavalion säännöllisyys ja sisältö on isoja vaikuttajia, jos on paska ruokavalio niin saa paskoja tuloksiakin.

Nostatan uuden paskamyrskyn ja sanon, että suuhun ei kuulu tunkea mitään ja oraaliseksi on johtava syy oraalisyöville ja täysin luonnotonta touhua. Kyllä se anus vaan voi vaurioitua panemisesta. Siinä sitten istut vaipoissa paskassasi vanhainkodissa kun ei sulkijalihas pidätä mitään. Terveydenhoitoalan ihmiset ovat näitä tapauksia nähneet paljon. Jotkut yrittävät vaan propagandallaan saada hyväksyntää persreikäseksille, koska muuten siinä olisi taas yksi syy miksi esim.

Löydätkö tälle paskahalvauksellesi Lähdettä? Koska se nyt on ihan yleistä tietoa että anusta voi vaurioittaa, mutta miksi se vaurioituisi maltillisesta venyttelystä? Sehän on sen funktio, laajentuminen ja supistuminen. Jooh, pornoleffoista kannattaa ottaa oppia. Kun katsoo heteropornoa, niin onhan se mielenkiintoista, kun nainen kiljuu niinku päätä sahattais poikki. Ei se kovin nautinnolliselta vaikuta. Kiljukanisteri, mut nainen kiljuu nautinnosta eikä kivusta, paitsi joissain anaaliseksivideoissa yms.

Erotiikkaa ja gayelämää viettänyt koko viikonlopun eikä paikat oo rikki: Olen 60v ja huomasin vanhempana et parasta seksiä on kun saa peppuun imeä jne ja ihana tunne kun kalu on pepussa eli olen bottom ja pieni kipukin on ihan ok ja kyllä sitä laukeaa kun saa kunnolla!!

Siinä sitten kärsit joskus vielä kolibakeeteerista salmonellasta ym. Vaikeaa ymmärtää miten ilmastoasiat kuuluu jotenki tähän keskustelun aiheeseen. Kuinka suuri osa homoseksuaaleista miehistä harrastaa anaaliseksiä? Onko yleistä, että anaaliseksiä harrastaessa tulee kakkaa? Jos on tehnyt suolihuuhtelun, niin tuleeko silloin yhtään kakkaa?

Tekeekö bottomin asemassa olevat homot melkein aina huuhtelun? Onko huuhtelun tekeminen vaikeaa? Mitä sitten, jos kakkaa tulee? Haluaisin kunnollisia, vakavia vastauksia. Olen kokematon bisse enkä ole koskaan ollut osallisena anaaliseksissä. En kehtaa kysyä tällaista keneltäkään face to face. Miten tuo eroaa heteroseksistä? Vagina myös pitkin matkaa pystyy supistumaan peniksen ympärille lisäten omaa ja miehen nautintoa, vaginassa on paisuvaiskudosta, jonka verenkierto lisääntyy kiihottuessa ja joka lisää tuntoherkkyyttä, vaginan suuaukon etuosassa alkaa klitoris, jonka pää on erittäin tuntoherkkä herkempi kuin peniksen ja joka yhdynnän aikana stimuloitaessa lisää vaginan seksuaalisia reaktioita.

Vagina 6 - Rektum 0: Kaipa se anaaliseksikin voi olla ihan ok, jos on lämmittelyä ja tarpeeksi liukastetta. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Kun naiset vanhenevat ja synnyttävät, usea "sairastuu" tilaan, jota kutsutaan kohdunlaskeumaksi. Kohtua paikallaan pitävät säikeet löystyvät. Se on kiva sellainen vittu nussia, missä kohdunsuu pilkistää jo häppärien välistä, vai mitä? Et varmasti tunge kalua siihen toosaan muutamaa senttiä pidemmälle. D "Laskeumia kehittyy ajan mittaan joka viidennelle naiselle ikääntymisen myötä Jos kohtu pullistuu kokonaan emättimestä ulos, puhutaan kohtuprolapsista.

Kohdun poiston jälkeen voi emättimen pohja laskeutua tai jopa pullistua ulos. Ja sit on toinen naisten synnynäinen vaiva, endometrioosi, joka vaivaa about joka Siinä ylistämääsi emättimen limakalvoa voi kasvaa suolta ja virtsajohdinta myöten ja se elää kuukautiskierron hormonitasojen mukaa. Onhan se vitun juhlaa, kun kuukautisveri valuu niin vitusta kuin peräaukosta, vai mitä??? Ei ihme, jos noi edelliset ja muutamat muut gynekologiset syyt mukaanlukien niin moni naisista on haluton seksiin.

Mieluummin mies ja tiukka beba. Kuvailit vanhenemiseen liittyviä vaivoja, joita tulee vain vähemmistölle naisista sekä gynekologista sairautta. Sehän on sama kuin jos minä sanoisin, että rektumiin voi tulla syöpäkasvain tai ylipäätään suolisto voi tulehtua eri sairauksissa esim. Että nussi siinä sitten! Ikääntyessä peräsuolen jo valmiiksi ohut limakalvo ohentuu entisestään, kuten muutkin limakalvot ihmisen elimistössä.

Rektumiin ja anaaliseksin haluttavuuteen vaikuttavia sairauksia ja tiloja on kaikenlaisia ja niin on kaikenlaisia gynekologisiakin sairauksia ja tiloja, mutta oletusarvoisesti ja normitilanteessa Vagina on silti ykkönen. Homot ovat kuitenkin tismalleen yhtä arvokkaita kuin naiset Miehillä ja naisilla haluttomuutta on kyllä ihan yhtä paljon, miesten haluttomuudesta ei vain puhuta juurikaan. Mikä helvetin vanhentumisen vaiva? Onko sulla lukihäiriö tai jotain?

Endometrioosi ei ole iästä riippuva ja parikymppisellä parin lapsen äidillä voi olla laskeutunut kohtu. Missäs se ikä tässä näkyy? Tiesitkös muuten, että vittukin voi pierrä?

Kulkee englannin kielessä nimellä "queef". Siitä ei puhuta, koska miesten haluttomuus ei ole samalla tavalla ongelma naisille, mitä naisten haluttomuus on ongelma miehille. Siitä puhe, mistä puute, toteaa vanha sananlaskukin. Kun Viagra tuli aikoinaan markkinoille, lääkeyhtiöön tuli tonnikaupalla vihaista postia vanhoilta akoilta, jotka valittivat miestensä uudelleenheränneen seksuaalisuuden vaivaavan seesteistä avioliitto-onnea.

Olisivat varmasti kastroineet miehensä, jos vain saisivat siihen luvat ja pillerit. Nainen haluaa mieheltä lapset ja elatuksen, ja siihen päättyy se loru seksistä.

Ei ihmistä kannata ohjata suuntaan, joka ei miellytä. Jos uskot, että miehesi on bi, voisit koittaa hajuveden vaihtamista miehekkäämmäksi. Me miehet kuitenkin olemme eläimiä. Jos parisuhteesi on kriisissä, ehkä kannattaa ottaa viikonloppuloma ja rentoutua. Tietenkin se tärkein pointti: Anna hänen olla mies. Jos kehut hänen miehuuttaan jne.. Se, että miehesi ei koskettele sinua, voi johtua stressistä ja haluttomuudesta. Sellaista hyväilyä, joka on lämmintä ja ystävällistä. Mielellään vähän liikkeitä ja paljon rauhaa.

Tai, lyhyitä ystävällisiä ilmauksia, kuten vaikka nopea pusu niskaan tai käsien kiertäminen takaa hartioiden yli. Itse olin aviossa naisen kanssa, mutta pikkuhilljaa mielenkiinto siirtyi kokonaan miehiin. Jätin avioelämän, koska se ei vastannut sitä mitä olin, ja mitä vaimo tarvitsi.

Ei ainakaan sellaista, jota kiinnostaa miehet. En usko, että on gay, ehkä bi tai jotain. Mutta sen voin sanoa, että tuo jatkuva runkkailu ja pornon katselu kannattaa lopettaa alkuunsa! Googleta aiheesta jos kiinnostaa mutta ei ole hyvä asia pitkässä juoksussa. Pieni penis omasta mielestään? Kyllä heterokin voi kiihottua pornotähtien isoista kovista kyrvistä, jos ei pidä itseään kovin maskuliinisena. Salaa haaveilee itsensä sen miehen tilalle. Ikävä tilanne silti sun kannalta: Mutta vaikka nainen olisi kuinka kaunis tahansa, ei se homoa hetkauta.

Jos kyse on juuri seksuaalisuudesta, niin miehesi on todennäköisesti bi, mutta sekään ei ole niin mustavalkoista, että kiinnostus molempiin sukupuoliin menisi bi-seksuaalilla tasan. Suosittelen puhumaan miehesi kanssa ja antamaan tälle aikaa ja ymmärrystä, ettei hän joudu jälleen hylätyksi.

Kiitos tosi paljon fiksuista ja empaattisista vastauksista! Valitettavasti kyselen täällä, koska mies ei halua puhua mulle koko asiasta. Hänen mielestään puhuminen vain sotkee asiat ja ilmeisesti hän katuu aiempaa avoimuuttaan esim.

Voisiko olla niin, että yritti kaikkensa innostua alussa ja nyt sitten asia on lopahtanut koska oma sukupuoli ym. Onko mahdollista, että aikuinen heteroelämää elänyt mies on niin syvällä kaapissa, että ei itsekään tunnista asiaa.

Mainitsen haluttomuuden naisen kosketteluun ja fantasiat, kysyin suoraan onko yhteyttä. Yritin kaarrella ja yritin suoraan.

Miehessäsi on heteromaisia piirteitä, mutta hänen puheensa viittavat homouteen. Siksi olen taipumainen uskomaan, että hän on bi. Pornossa kyse on seksin helppoudesta. Suosittelen vähempiä kysymyksiä, vähemmän puhetta. Miehesi voi eniten pelätä epähienoa kommenttia, jos asiat taas luistavat.

Jos olet rikkonut luottamuksen, koita kerätä se takaisin. Meillä kaikilla on fantasiamme. Harva tosielämässä haluaa toteuttaa niitä, jotkut fantasiat toteutuessaan ovat jopa karuja. Siksi asian vatvominen ei ole järkevää. Jos sinulle kerrotaan jotain joka on syvällä sydänjuuressa, siitä ei sovi keskustella arkisesti eikä paisutellen.

Meillä miehillä on aika tarkka käsitys miehuudesta ja kunniastamme. On tärkeää, ettet astu rajan yli ja anna ymmärtää, ettei miehesi ole täysi mies. Jos miehesi on bi, selviät kriisistäsi korostamalla, että miehesi on mies, isoilla hauiksilla. Huijaa sanaa ajattelen lainausmerkeissä. Mutta siis jos mies ei kerro rajoitteistaan joita on tiedossa fantasioiden takia, on aika epäreilua että naisen pitää kestää ja hyväksyä ja ymmärtää. Iso tuska tämä on naiselle.

Jos ei seksi enää maita, eikö kyseesä ole kaappihomo biin sijaan? Ovatko haluttomuus suuseksiin ja kosketteluun ja suutelemiseen kuitenkin ne piirteet jotka naisen kanssa naisen on kestettävä? Bi paljastuu siis sängyssä auttamatta?

Hyvä keskustelu ja ymmärrys n suuri myös nimimerkkiin "biiepäilys kotona". Minäkin olen vihainen, mutta vaihaisuus ei kyllä auta.

Bihenkisen kommenteista sain paljon ajateltavaa. Koetan olla hienotunteinen vaikka erilaiset tunteet painavat minullakin päälle. Jäin miettimään miten kovin erilaisia me naiset ja miehet olemme, miehen miehisyytttä pitää jotenkin tukea, naisille riittänee, että naiseutta ei loukata. Vaikka minulla olisi naissuhde, tuntisin kyllä olevani nainen ilman miehen tukea, naiseutta ei naissuhteeni muuttaisi.

Se vaikuttaa melko rasittavalta ja raskaalta. Jos ei mies hyväksy itseä, on aika vaikea tietää mistä naruista pitäisi vedellä. On tosiaan minunkin elämäni kyseessä, ei vain miehen. Edellinen kirjoittaja nosti kiinnostvan asian, josta en paljon keskusteluja ole löytänyt: Tästä asiasta naiset kirjoituksissaan vaikenivat tai sanoivat suoraan, että eivät tästä tarkemmin kerro, mutta tietävät ovat siis sänkykäytöksen vuoksi epäilleet miestä bisseksi tai jopa homoksi.

Löysin kaivellen seuraavia asioita, jotka ovat myös tuttuja minulle: Suutelemisessa on jotakin ongelmaa se ei ole syvää tai jää pois, yleensä tunteiden merkki Suoraan aktiin meneminen korostuu tai suuseksi tai koskettelu on ainakin väkinäistä. Silmät kiinni oloa ja takaapäin panoa, kontaktin välttelyä. Ei vaikuta siltä että bi-seksuaali haluaa molempia sukupuolia, vaan että haluaa naiselta turvan ja ymmärryksen ja ehkä romantiikan, mies oikeasti kiihottaa. Kutsuvatko naisen haluavat homot itseään bisseiksi?

Mietin myös miksi kanssasi oleva mies tahtoo olla kanssani jos seksi on noin väkinäistä. Toivon itsensä löytäneilträ miehiltä kommentteja, ja naisilta: Hinaaja se on sun täytyy piikittää testosteroonia siihen. Kertoilkaa homo-ja bi-miehet miten suuntautumisenne näkyy seksissä naisen kanssa. Kiinnostaako suutelu, tarvitsetteko miesfantasian vai riittääkö tilanteessa naisen läsnäolo.

Haittako se mieskiinnostus naisen seurassa. Naisena väitän, että se näkyy. Mun hypoteesi on, että läsnäolo paljastaa kaappihomon. Nopeesti yhdyntään, paljon silmät kii ja takaapäin, ei suutelua kummoisesti eikä suuseksi-intoa. Mulla ei varmaan näy: Umpihomoista luulis näkyvän jotenkin, mutta jos on kovin vastenmielistä, niin ei kyllä varmasti edes seiso.

Bi miehenä nautin suunnattomasti seksistä myös naisen kanssa, eikä miesfantasia siihen väliin pääse mitenkään. Seksi miehen ja naisen kanssa on ainakin mulle kaksi yhtä himokasta ja nautittavaa kokemusta. Mutta vastauksia on varmaan yhtä monta kun on bissejä tai homoja: Läsnäolo paljastaa kyllä rakastaako miehesi sinua fyysisesti. Se ei kerro sitä, onko miehesi homo. Olen itse tilanteessa, jossa mieheni fyysinen kosketus tai hänen hyväilynsä vähät kiinnostaa minua.

Mieheni itsekäs käytös, yksitoikkoisuus, aika ja se, että olen joutunut paapomaan aikuista miestä, on johtanut siihen, että rakkauteni on loppu. Olen kyllästynyt olemaan vain se, joka joustaa ja, jota kohdellaan kuin esinettä. Silti elämä jatkuu ja olemme yhdessä. Täytän velvollisuuteni ja olen tukemassa rinnalla. Minusta elämä voisi antaa enemmän. Etenkin jos kova elin kiihottaa, ei naisen elin. Miksi on naisen kanssa.

Voiko oikeasti rakastaa jos välttelee fyysisesti? Pliis, vastailkaa tuntoja vaikka aiemmilta ajoilta. Heteromiehiä syytetään yleisesti siitä, ettei esileikki kiinnosta. Pikapano on ihan yleinen juttu ja suutelemattomuus on aika tavallista. Stressi laskee taatusti intoa kosketteluun, mutta, jos miehesi ei halua miellyttää sinua, teillä on parisuhdeongelma.

Se on eri asia kuin homous. Olen bi mutta miehet kiinnostaa enemmän. Mitään yhdyntä tai suuseksijaottelua en omissa suhteissani ole huomannut, enkä mitään silmät kiinni -meininkiä.

Itseäni ei ainakaan suutelu kiinnosta. Koskettelu menee jossakin määrin. Minusta toista voi rakastaa vaikka fyysistä kontaktia ei olisikaan. Tuosta vaan on niin montaa mieltä olemassa että "seksi määrittelee parisuhteen" jne. Olen ollut elämäni aikana enimmäkseen heterosuhteissa. Kuitenkin olen aina tuntenut myös seksuaalista vetoa miestä kohtaan, pidän miehen vartaloa ja kalua kiihottavana ja kauniina, mutta palvon kenties vielä enemmän naista.

Olen varmaan jossain määrin bi, vaikkakin ehkä enemmän hetero. Koko kategorinen ja ahdas jaottelu hetero,gay,bi jne on mielestäni väkivaltainen ja äärimmäisen ahdistava. Olisin valmis väittämään, että valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän biseksuaaleja. Elämän kokemukset ja opitut mallit vain ohjaavat ja tämä ahdasmielinen kategorisointi ihmisä käyttäytymään ja valitsemaan sukupuoliroolinsa ja tätä valintaa me sitten ihmettteleme elämissämme.

Minusta nimittäin tuntuu että ihmisen seksuaalisuus ei ole jotain pysyvää samaa. Se on jatkuvassa muutostilassa, prosessissa, ja me muutumme. Homosta biksi, heterosta lesboksi jne jne. Seksuaali-identiteettimme on jatuvassa liikkeessä. Mitä tulee ketjun aloittaneen ongelmaan, kysymys on mielestäni kohtaamattomuudesta. Te kaksi ette kohtaa toisianne seksuaalisesti, avoimina ja haluavina. On helppo nähdä ongelma toisessa, mutta mielestäni kahden ihmisen suhteessa on aina kysymys kahdesta ihmisestä ja jostain joka on heidän välillään.

Olen ollut naimisissa 30 vuotta. Nuorena parikymppisenä aloitinoman seksielämäni äärettömän kompleksisena ja arkana. Pelkäsin asiaa jota halusin järjettömästi.

Olen masturboinut kahdeksan vuotiaasta alkaen. Vieläkin saatan masturboida useamman kerran päivässä, vaikka ikä alkaa tehdä tehtäväänsä enkä ole niin maaninen siinä touhussa. Olen ollut pornon suurkuluttaja vieläkin katselen jonkin verran ja kuten arvaat olen harrastanut seksiä paljon , aivan liian paljon , avioliittoni ulkopuolella. Jotain olen kertonut vaimolleni hirveässä syyllisyydessäni, ja siitä on seurannut liittomme aikana kolme vakavaa aviokriisiä.

Niitten yli on päästy puhumalla ja kohtaamalla sekä vaimoni on käsittämättömän sitkeyden avulla. Oleellista on se että meidän kahden seksi on aina ollut eri merkkistä. Minä olen ollut erittäin aktiivinen ja hän passivinen. Olen halunnut paljon, hänelle on riittänyt vähempi. Olen jatkuvasti joutunut tekemään valintaa omien seksuaalisten mieltymysteni ja kaiken sen muun mitä parisuhde parhaimmillaan tarjoaa, väliltä.

Seksi on vain osa parisuhdetta. Se on tärkeä osa, mutta se ei ole kaikki. Iän myötä tämä asia korostuu. Tarinassasi oleellista ei ole mielestäni se, että saatko jonkun nimikkeen ja selityksen "mieheni on homo" tai "mieheni on bi", vaan se että te kohtaatte toisenne. Jokin arkuushan ja kyvyttömyys miehessäsi on. Voi olla että hänelle seksi on hirvittävän suorituspaineen alaista. Porno on helpompaa ja turvallisempaa. Ja saatanan paljon yksinäisempää! Ei tuo suorituspaine vielä mihinkään homouteen viittaa.

Ja mitä pitempään tukko keskenänne jatkuu, sen kovemmaksi paineet käyvät. Takaapäin nainti oli aikoinaan aivan minunkin suosikkiasentojani. Irrottelin aina niin itseni orgasmiin. Nykyään en viihdy siinä ollenkaan, tulee jotenkin yksinäinen olo. Miehesi häpeää turhaan fantasioitaan ja runkkailuaan. Älä lisää sitä taakkaa, äläkä puutu siihen. Puhu miehelllesi siitä, mitä sinä haluat, mistäsinä fantisoit. Jos hän on kiinni pokessa, kerro mitä itse haluaisit pornolta.

Jos hän katsoo gay-leffoja, mene mukaan. Katsommehan me miehetkin lesbo-leffoja. Jos sinua inhottaa koko porno jonka voin myös hyvin ymmärtää kerro hänelle miksi se sinua inhottaa, mutta anna hänen fantisoida rauhassa.

Ei se ole sinulta pois. Vai onko poken kanssa runkkailu hänen haluaan tai ns.

. Äiti homoseksuaaliseen nussii a shemale

Tuntuu vain siltä että sitä seksiä saa helpommin kuin parisuhdetta. Kaikki haluaa vain panna. Nyt seurustelen ja tuntuu että toinen on levoton, varmaan taas yksi suhde päättyy. Olen yrittänyt olla hyvä poikakaveri mutta kaikki haluaa vain panna kaikkia: Huonoja rakastajia kun meistä suurin osa on.

Ei osata hellyyttä, luottamusta eikä avointa keskustelua, mistä tykätään. Pornossa kaikki ovat heti valmiina kaikkeen, koska taustavalmistelut leikataan luonnollisesti pois, kun pitää päästä itse asiaan.

Kuvakulma kun vaihtuu, niin kyse voi olla ihan toisesta aktista paria tuntia myöhemmin, kun on käyty ruokatunnilla tai ottamassa Viagraa välillä. Tai jos on lähiotos, niin jopa ihan toisista henkilöistä, kuin kasvot näyttävissä otoksissa. Ja ääninäyttelijät ovat usein jälkiäänitetty ähisemään ja voihkimaan erikseen, koska alkuperäisessä ääniraidassa saattaa kuulua ylimääräisiä ääniä, kuten vaikka ohjaajan kommentit "vaikka oletkin satojen leffojen konkari, niin yritä nyt edes näyttää, että sattuisi ja vääntele vähän naamaasi, niin heterot luulee, että et nauttisi.

Oppii olemaan, jos ei kärsivä, niin ainakin kärsivällinen. Ja toppiinkin voi seksi sattua, jos bottom on kovin innokas tai kokematon tai ei osaa rentoutua. No eikös se vähän noin ole heteroseksissäkin? Suurinta osaa naisista yhdyntä sattuu jonkin verran etenkin alussa, eivätkä kaikki naiset siitä edes nauti, mutta miehet kylläkin.

Ainoastaan lesboseksissä molemmat osapuolet ovat ns. Mutta juuri noinhan aloittaja sanoi homoseksistä: D Eikö se ole tyypillistä heteroseksiä että nainen pääkivuissa harottaa jalkansa ja miehen lauettua minuutissa nainen hoitelee itsensä loppuun, jos panetusta enää hitusenkaan on jäljellä hänen nuoremmista vuosista. Jestas, ei kai se nut ihan näin ole. Mulle ainakin tuottaa suurta tyydytystä antaa naiselle nautintoa ja orgasmi, mutta olenkin bisse: Minulla ei kyllä ensimmäinen kertakaan sattunut, ja kun mies jaksaa seksissä sormettaa niin kyllä siitä nauttii.

Olen homo ja itselleni perspanot on turn-off Mutual masturbation, you know ;. No minä ainakin nautin persepanosta molemmin puolin. Alkuun muutamia kertoja sattui melko paljon, mutta kun sai hiukan kokemusta niin kipu muuttui totaaliseksi nautinnoksi. Enää en edes pystyisi nauttimaan seksistä jos olisin vaan toppina. Sitten toinen juttu vielä fistaaminen, joka on jo huomattavasti suurempi nautinto kun saada kalua perseeseen Että kyllä siitä toiset jopa nauttii ihan oikeesti. Olen itse nauttinut pyllypanoista.

Mutta nykyinen mieheni ei siitä tykkää, ja sen myös huomasi. Siksi olemme ilman sitä, mutta tyydytämme toisiamme eri tavoin. Ja on sanottava, että iso kalu kyllä vie nautinnon ainakin alussa. Sain ekaa kertaa kalua peppuun tässä viikko sitten ja tosiaan luulin, että se bottomi on vaan antajana ja voi jopa sattua. Nyt viisastuneene voin sanoa, ertä musta tuli kerta'laakista' enemmän bottom.

Se oli supernautinnollista ja laukesin aika nopeesti samalla kun kaveri hieroi penistä: Errä,se panija on enemmänkin se antaja ainakin mun tapauksessa ;. Niin, vielä yks juttu.

Pornofilmeistä ei nyt hirveesti kannata vetää johtopäätöksiä, kuka nauttii ja miten ääntelee. Kumpikin tekee niin kuin ohjaaja sanoo ; Amatööri filmeistä saa paremman kuvan: Pitääkin seuraavalla kerralla katsoa amatööri filmiä.

Voi olla että tein liian hätäisen johtopäätöksen yhdestä pornopätkästä. Perspano tietysti sattuu ja nolottaa kun on tullut oltua naisen asemassa perse pystyssä alistetussa asemassa. Ratsastaminen onkin jo toinen juttu, sillä siinä saa määrätä tahtia itsekin. Moni ei ratsasta, kun ei jalkalihaksia ole treenattu!

Mutta onhan sitä toisenlaistakin. On romantiikkaa, missä ei alisteta eikä satu. Käsi kädessä kuljemme taloon autioon Tuo kärvistely on lähinnä "uh baby sun kyrpäs on niiiin iso" efekteilyä.

Hyvältä se tuntuu ja aikana tai jälkeen voi runkata tai ottaa suihin tai jotain. Ei todellakaan ole tuollaista aina. Joskus ne ihan aidosti näyttää kärsiviltä varsinkin nuoremmat pornotähdet. Eivät ehkä ole oppineet rentoutumaan tai paikat ovat muuten vain ahtaat.

Mikä kertoo siitä, ettei sinne anaaliin ole tarkoitus tunkea mitään. Jos joku toiminto vaatiihirveät määrät venyttelyä ja vanuttelua mahdollisesti pientä kivun sietoa niin se ei vaikuta kovin luontaiselta seksitoiminnolta. Tässä näin on läjä ihmisiä kertomassa että parin minuutin venyttelyllä ja rentoutumisella onnistuu ihan kivuttomasti ja tuntuu mukavalta, mutta silti väität vastaan? Miksi kyselet tuollaisia jos olet päättänyt että kukaan ei nauti mistään: Minä en ole ap enkä kysynyt yhtään mitään, jos viestisi oli minulle.

Mulla ei kuitenkaan onnistu vaikka venyttelisi puoli tuntia. Kyrvän tunkeminen saa saman tunteen kuin wc-pöntöllä istuminen ja kakkosta vääntäessä. Kipu kestää kolme päivää ja istuminen on kamalaa. Mutta jos seksi tapahtuu spontaanisti niin onpa hienoa siinä sitten.. Kerran jouduin juoksemaan vessaan takaisin kun taisi vettä mennä liian syvälle suoleen ja paskavettä lenti jälkeen päin.

Seksin jälkeen piti paperitollo tunkea reikään, ettei vaan paskavettä valuisi. Mutta tää liittyy nyt enempi pornoon kuin "tavisten" makuuhuonetouhuihin mitkä on jokaisen hintin, että heteron omia asioita.

Nuo pornossa olevat jätkät tekee sitä rahasta, ei nautinnosta. Monihan niissä on gay-for-pay eli heteroita, jotka eivät persettään venyttele pahemmin. Minä en omaa rööriäni alista sulkijalihaksen halvaantumisriskille, mutta naida napsuttakoon muut hintit niin paljon kuin sielu sietää. Ei ole multa pois. Meni sitten henkilöt sekaisin, pahoittelut Huhhuh mistäköhän halvaantumisriskistä mahdat puhua, ja miksi se tulisi juuri anaaliseksistä?

Eikö se samalla periaatteella tulisi paskalla käydessä? Kannattaisiko asentaa avannepussi siinä tapauksessa Jos anaalihommat ei sovi sinulle niin eipä siinä mitään väärää ole, mutta älä nyt muita ala halvaannuttamaan paskatulvaan. Perseestä tulee paskaa ja se on selvä homma. Mutta ihan pikku järjellä ja ajoituksella voi harrastaa myös sitä "spontaania" seksiä, ei ihmiset niin heterot kuin homotkaan ole harakoita jotka paskantavat jatkuvasti. Rektum on tilapäinen kulkuväylä ellei ole pidempään pantannut, eikä huuhtelukaan ole iso operaatio jos haluaa varman päälle vetää.

Vettä kevyesti muutama desi pari kertaa ja pesu päälle niin hyvä ja raikas on tuntikausia. Ruokavalion säännöllisyys ja sisältö on isoja vaikuttajia, jos on paska ruokavalio niin saa paskoja tuloksiakin.

Nostatan uuden paskamyrskyn ja sanon, että suuhun ei kuulu tunkea mitään ja oraaliseksi on johtava syy oraalisyöville ja täysin luonnotonta touhua. Kyllä se anus vaan voi vaurioitua panemisesta.

Siinä sitten istut vaipoissa paskassasi vanhainkodissa kun ei sulkijalihas pidätä mitään. Terveydenhoitoalan ihmiset ovat näitä tapauksia nähneet paljon.

Jotkut yrittävät vaan propagandallaan saada hyväksyntää persreikäseksille, koska muuten siinä olisi taas yksi syy miksi esim. Löydätkö tälle paskahalvauksellesi Lähdettä? Koska se nyt on ihan yleistä tietoa että anusta voi vaurioittaa, mutta miksi se vaurioituisi maltillisesta venyttelystä? Sehän on sen funktio, laajentuminen ja supistuminen. Jooh, pornoleffoista kannattaa ottaa oppia. Kun katsoo heteropornoa, niin onhan se mielenkiintoista, kun nainen kiljuu niinku päätä sahattais poikki.

Ei se kovin nautinnolliselta vaikuta. Kiljukanisteri, mut nainen kiljuu nautinnosta eikä kivusta, paitsi joissain anaaliseksivideoissa yms. Erotiikkaa ja gayelämää viettänyt koko viikonlopun eikä paikat oo rikki: Olen 60v ja huomasin vanhempana et parasta seksiä on kun saa peppuun imeä jne ja ihana tunne kun kalu on pepussa eli olen bottom ja pieni kipukin on ihan ok ja kyllä sitä laukeaa kun saa kunnolla!!

Siinä sitten kärsit joskus vielä kolibakeeteerista salmonellasta ym. Vaikeaa ymmärtää miten ilmastoasiat kuuluu jotenki tähän keskustelun aiheeseen. Kuinka suuri osa homoseksuaaleista miehistä harrastaa anaaliseksiä? Onko yleistä, että anaaliseksiä harrastaessa tulee kakkaa? Jos on tehnyt suolihuuhtelun, niin tuleeko silloin yhtään kakkaa? Tekeekö bottomin asemassa olevat homot melkein aina huuhtelun? Onko huuhtelun tekeminen vaikeaa? Mitä sitten, jos kakkaa tulee?

Haluaisin kunnollisia, vakavia vastauksia. Aluksi seksi ei onnistunut häneltä, sittemmin yhdyntä oli jopa nautinnollinen. Tiedän olevani ja olen miehen mielestä kaunis nainen, hän oli katsellut minua pitkään ja on ylpeä minusta. Aluksi hän pelkäsi ettei hänessä "ole tarpeeksi miestä minulle" ja hän on pelännyt olevansa homo. Lohduttelin vain, koska ajattelin kaiken johtuvan pitkästä seksitauosta ja siitä, että aiemmissa naissuhteissa hänellä ei ole juurikaan ollut seksiä.

Luulin, että naisten takia. Etenkin kun meillä hetken aikaa sujui Tosin tuonakaan aikana hän ei halua nuolla eikä juuri kosketellakaan minua. Nyt yhdyntäkään ei onnistu ja tiedän hänen runkkailevan kännykkänsä kanssa eri huoneessa kun nukahdan. Voiko olla, että liika runkkaaminen vie halut vai voisiko olla, että fantasiat on jotakin jota minä edes kauniina naisena en voi antaa.

Mies ei halua puhua, tarttuu minuun entistä tiukemmin ja vahtii menojani, mutta Rakastan miestä ja olisin valmis jatkamaan kunhan hän vain olisi rehellinen. Kyse ei ole panoista, mutta muutos seksin suhteen näin nopeasti ja samanaikainen sitominen mietityttää. Kyllähän bi-seksuaalikin innostuu molemmista sukupuolista. Rinnoista mies tykkää, katselee ja nuolee niitä, muuten tykkää sulkea silmät kun on seksuaalinen kontakti.

Irstaat arabimiehet Kuulun niihin, jotka ovat lääpällään irstaisiin arabimiehiin. Kik turvallisuus Kun välillä näkee nuorten ihmisten alle 18v laittavan Kik-seuranhakuilmoituksia nettiin, niin onko ne jotain pervoja jotka valehtelevat ikänsä ja haluavat raiskata lapsia vai ovatko he sen ikäisiä mitä väittävätkin olevansa. En sanoisi että homon kanssa olet, mutta oletko tutkinut materiaalia mitä hän kännykästä katselee? Ehkä niistä pääset hänen fantasioihinsa käsiksi. Silloin toki miettisin kaksi kertaa jos kännykkä pukkaa homopornoa.

Ehkä se on myös niin että olet kaunis ja hän kokee ettei ole arvoisesi, siksi takertuu koska ajattelee että löydät pian kuitenkin parempaa ja haluaa pitää sinut itselläsi.

Seksuaalisuusongelma voi olla sitten asia erikseen, eli kaksi erillistä asiaa. Onko sillä loppujen lopuksi merkitystä, onko miehesi homoseksuaali, vai jotain muuta. Voihan se katella kännykästään vaikka "grannyjä". Moni muukin asia on homoseksuaalisuuden ohella sellainen seksuaaliselta luonteeltaan, että siitä on vaikea päästä irti, kuten nyt vaikka mustasukkaisuus ja omistamisenhalu.

Jos hän ei ole kiinnostunut sinusta seksuaalisesti, vaan pitää sinua lähinnä jonkinlaisena kauniina näyttelyesineenä, ei suhteella ole sinulle paljoa annettavaa. Joko myönnät, että seksi ja läheisyys eivät merkkaa sinulle mitään ja tyydyt asiantilaan tai sitten lähdet suhteesta. Nykyinen tilanne ja junnaaminen kuluttavat vain turhaan voimavarojasi, kun tarjolla on parempaa.

Juu, tiedän, että mies tykkää tuijotella naisia ja innostuu rinnoista, toisaalta hän on sanonut, että pokea kattellessa katsoo miestä: Tää kommentti on musta melko outo siis heterolta.

Toisaalta suorassa linjassa sen kanssa, että ei nuole eikä oikein kosketakaan mua. Into sänkyhommiin on myös lopahtanut melko pian. Mies myöntää ettei halua kuten aiemmin, mutta ei suostu sanomaan mitään syytä. Aattelin vaan että kuulostaako bi-miehistä tai homoista tutulta? Ja eikö bi-miehiä nainenkin kiinnosta? Tiedän, että mies rakastaa minua.

Sinuna yksinkertaisesti ottaisin asian esille. Kysyisin suoraan mikä on asian laita. Ymmärrän että asian esille ottaminen voi olla vaikeaa. Reaktiosta voi aika usein päätellä totuuden vaikka hän kieltäisikin asian. Salapoliisimeininki ja arvailu ei ehkä tuota tulosta. Miehesi pelkäsi aluksi olevansa liian homo ja nyt katsoo miehiä pornossa.

Miehesi on homo ja yrityksestä huolimatta Miehesi viestii sinulle aika suoraan homoudesta. Miksi ette menisi yhdessä katsomaan miesten urheilua. Homo ei voi muuttua heteroksi. Jos miehesi on homo, teillä on vain kaksi vaihtoehtoa: Voit olla parisuhteessa ja rakastaa puolisoasi, mutta seksi ei kiinnnosta pätkääkään. Se on aika onneton tilanne. Seurustelun luoma pari tarjoaa paljon eikä siitä mukavuudesta haluaisi luopua mukavuutta on pelkästä kumppanuudestakin Rikotte itsenne ja toisenne, jos ajaudutte yhden yön juttuihin.

Voisitteko olla vain hyviä ystäviä? Miehelle kiihottuminen tuntuu väärältä, jos parisuhteessa asiat eivät ole kunnossa. Me bi-miehet haemme naiselta empaattisuutta. Jos sitä ei löydy, suhde ei anna tarpeeksi. Siksi sinun ei kannata koittaa muuttua ja esittää kovista. Jos miehellesi nuoleminen ei ole hänen juttunsa, asia kannattaa vähin äänin unohtaa, ellet aio tieten tahtoen olla turn of hänelle. Ei ihmistä kannata ohjata suuntaan, joka ei miellytä.

Jos uskot, että miehesi on bi, voisit koittaa hajuveden vaihtamista miehekkäämmäksi. Me miehet kuitenkin olemme eläimiä.

Jos parisuhteesi on kriisissä, ehkä kannattaa ottaa viikonloppuloma ja rentoutua. Tietenkin se tärkein pointti: Anna hänen olla mies. Jos kehut hänen miehuuttaan jne..

Se, että miehesi ei koskettele sinua, voi johtua stressistä ja haluttomuudesta. Sellaista hyväilyä, joka on lämmintä ja ystävällistä. Mielellään vähän liikkeitä ja paljon rauhaa. Tai, lyhyitä ystävällisiä ilmauksia, kuten vaikka nopea pusu niskaan tai käsien kiertäminen takaa hartioiden yli. Itse olin aviossa naisen kanssa, mutta pikkuhilljaa mielenkiinto siirtyi kokonaan miehiin.

Jätin avioelämän, koska se ei vastannut sitä mitä olin, ja mitä vaimo tarvitsi. Ei ainakaan sellaista, jota kiinnostaa miehet.

En usko, että on gay, ehkä bi tai jotain. Mutta sen voin sanoa, että tuo jatkuva runkkailu ja pornon katselu kannattaa lopettaa alkuunsa! Googleta aiheesta jos kiinnostaa mutta ei ole hyvä asia pitkässä juoksussa. Pieni penis omasta mielestään? Kyllä heterokin voi kiihottua pornotähtien isoista kovista kyrvistä, jos ei pidä itseään kovin maskuliinisena. Salaa haaveilee itsensä sen miehen tilalle.

Ikävä tilanne silti sun kannalta: Mutta vaikka nainen olisi kuinka kaunis tahansa, ei se homoa hetkauta. Jos kyse on juuri seksuaalisuudesta, niin miehesi on todennäköisesti bi, mutta sekään ei ole niin mustavalkoista, että kiinnostus molempiin sukupuoliin menisi bi-seksuaalilla tasan. Suosittelen puhumaan miehesi kanssa ja antamaan tälle aikaa ja ymmärrystä, ettei hän joudu jälleen hylätyksi. Kiitos tosi paljon fiksuista ja empaattisista vastauksista! Valitettavasti kyselen täällä, koska mies ei halua puhua mulle koko asiasta.

Hänen mielestään puhuminen vain sotkee asiat ja ilmeisesti hän katuu aiempaa avoimuuttaan esim. Voisiko olla niin, että yritti kaikkensa innostua alussa ja nyt sitten asia on lopahtanut koska oma sukupuoli ym. Onko mahdollista, että aikuinen heteroelämää elänyt mies on niin syvällä kaapissa, että ei itsekään tunnista asiaa. Mainitsen haluttomuuden naisen kosketteluun ja fantasiat, kysyin suoraan onko yhteyttä.

Yritin kaarrella ja yritin suoraan. Miehessäsi on heteromaisia piirteitä, mutta hänen puheensa viittavat homouteen. Siksi olen taipumainen uskomaan, että hän on bi. Pornossa kyse on seksin helppoudesta. Suosittelen vähempiä kysymyksiä, vähemmän puhetta. Miehesi voi eniten pelätä epähienoa kommenttia, jos asiat taas luistavat. Jos olet rikkonut luottamuksen, koita kerätä se takaisin.

Meillä kaikilla on fantasiamme. Harva tosielämässä haluaa toteuttaa niitä, jotkut fantasiat toteutuessaan ovat jopa karuja. Siksi asian vatvominen ei ole järkevää.

Jos sinulle kerrotaan jotain joka on syvällä sydänjuuressa, siitä ei sovi keskustella arkisesti eikä paisutellen. Meillä miehillä on aika tarkka käsitys miehuudesta ja kunniastamme.

On tärkeää, ettet astu rajan yli ja anna ymmärtää, ettei miehesi ole täysi mies. Jos miehesi on bi, selviät kriisistäsi korostamalla, että miehesi on mies, isoilla hauiksilla. Huijaa sanaa ajattelen lainausmerkeissä.

Mutta siis jos mies ei kerro rajoitteistaan joita on tiedossa fantasioiden takia, on aika epäreilua että naisen pitää kestää ja hyväksyä ja ymmärtää. Iso tuska tämä on naiselle. Jos ei seksi enää maita, eikö kyseesä ole kaappihomo biin sijaan? Ovatko haluttomuus suuseksiin ja kosketteluun ja suutelemiseen kuitenkin ne piirteet jotka naisen kanssa naisen on kestettävä? Bi paljastuu siis sängyssä auttamatta? Hyvä keskustelu ja ymmärrys n suuri myös nimimerkkiin "biiepäilys kotona".

Minäkin olen vihainen, mutta vaihaisuus ei kyllä auta. Bihenkisen kommenteista sain paljon ajateltavaa. Koetan olla hienotunteinen vaikka erilaiset tunteet painavat minullakin päälle. Jäin miettimään miten kovin erilaisia me naiset ja miehet olemme, miehen miehisyytttä pitää jotenkin tukea, naisille riittänee, että naiseutta ei loukata.

Vaikka minulla olisi naissuhde, tuntisin kyllä olevani nainen ilman miehen tukea, naiseutta ei naissuhteeni muuttaisi. Se vaikuttaa melko rasittavalta ja raskaalta. Jos ei mies hyväksy itseä, on aika vaikea tietää mistä naruista pitäisi vedellä. On tosiaan minunkin elämäni kyseessä, ei vain miehen. Edellinen kirjoittaja nosti kiinnostvan asian, josta en paljon keskusteluja ole löytänyt: Tästä asiasta naiset kirjoituksissaan vaikenivat tai sanoivat suoraan, että eivät tästä tarkemmin kerro, mutta tietävät ovat siis sänkykäytöksen vuoksi epäilleet miestä bisseksi tai jopa homoksi.

Löysin kaivellen seuraavia asioita, jotka ovat myös tuttuja minulle: Suutelemisessa on jotakin ongelmaa se ei ole syvää tai jää pois, yleensä tunteiden merkki Suoraan aktiin meneminen korostuu tai suuseksi tai koskettelu on ainakin väkinäistä. Silmät kiinni oloa ja takaapäin panoa, kontaktin välttelyä. Ei vaikuta siltä että bi-seksuaali haluaa molempia sukupuolia, vaan että haluaa naiselta turvan ja ymmärryksen ja ehkä romantiikan, mies oikeasti kiihottaa.

Kutsuvatko naisen haluavat homot itseään bisseiksi? Mietin myös miksi kanssasi oleva mies tahtoo olla kanssani jos seksi on noin väkinäistä. Toivon itsensä löytäneilträ miehiltä kommentteja, ja naisilta: Hinaaja se on sun täytyy piikittää testosteroonia siihen. Kertoilkaa homo-ja bi-miehet miten suuntautumisenne näkyy seksissä naisen kanssa. Kiinnostaako suutelu, tarvitsetteko miesfantasian vai riittääkö tilanteessa naisen läsnäolo.

Haittako se mieskiinnostus naisen seurassa. Naisena väitän, että se näkyy. Mun hypoteesi on, että läsnäolo paljastaa kaappihomon. Nopeesti yhdyntään, paljon silmät kii ja takaapäin, ei suutelua kummoisesti eikä suuseksi-intoa. Mulla ei varmaan näy: Umpihomoista luulis näkyvän jotenkin, mutta jos on kovin vastenmielistä, niin ei kyllä varmasti edes seiso. Bi miehenä nautin suunnattomasti seksistä myös naisen kanssa, eikä miesfantasia siihen väliin pääse mitenkään.

Seksi miehen ja naisen kanssa on ainakin mulle kaksi yhtä himokasta ja nautittavaa kokemusta. Mutta vastauksia on varmaan yhtä monta kun on bissejä tai homoja: Läsnäolo paljastaa kyllä rakastaako miehesi sinua fyysisesti. Se ei kerro sitä, onko miehesi homo. Olen itse tilanteessa, jossa mieheni fyysinen kosketus tai hänen hyväilynsä vähät kiinnostaa minua. Mieheni itsekäs käytös, yksitoikkoisuus, aika ja se, että olen joutunut paapomaan aikuista miestä, on johtanut siihen, että rakkauteni on loppu.

Olen kyllästynyt olemaan vain se, joka joustaa ja, jota kohdellaan kuin esinettä. Silti elämä jatkuu ja olemme yhdessä. Täytän velvollisuuteni ja olen tukemassa rinnalla. Minusta elämä voisi antaa enemmän. Etenkin jos kova elin kiihottaa, ei naisen elin. Miksi on naisen kanssa. Voiko oikeasti rakastaa jos välttelee fyysisesti? Pliis, vastailkaa tuntoja vaikka aiemmilta ajoilta. Heteromiehiä syytetään yleisesti siitä, ettei esileikki kiinnosta. Pikapano on ihan yleinen juttu ja suutelemattomuus on aika tavallista.

: Suomi 24 gay homo suomalaisia porno tähtiä

Homoseksuaaliseen vaippa fetissi alistuva mies Homo fleshlight kokemuksia erootinen hieronta
Sex ilmainen ilmaiset sex homoseksuaaliseen Onko sillä loppujen lopuksi merkitystä, onko miehesi homoseksuaali, vai jotain muuta. Koko kategorinen ja ahdas jaottelu hetero,gay,bi jne on mielestäni väkivaltainen ja äärimmäisen ahdistava. Huijaa sanaa ajattelen lainausmerkeissä. Meneekö se noin oikeastikin? Peura ei ole hirvi vaan peura ja niin edelleen.
Etsin naista homo thai hierontaa tampere 40 homoseksuaaliseen sex work suomi
Homo alaston suomi video liveseksi Huonoja rakastajia kun meistä suurin osa on. Tiedän, että mies rakastaa minua. Olen kyllästynyt olemaan vain se, joka joustaa ja, jota kohdellaan kuin esinettä. Kertoilkaa homo-ja bi-miehet miten suuntautumisenne näkyy seksissä naisen kanssa. Olen itse tilanteessa, jossa mieheni fyysinen kosketus tai hänen hyväilynsä vähät kiinnostaa minua.
Läsnäolo paljastaa kyllä rakastaako miehesi sinua fyysisesti. Ei se homoelämä sen helpompaa ole; yhtä lailla voi olla yhteinen talo, velkaa jne. Ja sit on toinen naisten synnynäinen vaiva, endometrioosi, joka vaivaa about joka En sanoisi että homon kanssa olet, mutta oletko tutkinut materiaalia mitä hän kännykästä katselee? Rakkaus on monisyinen asia.

Thai homoseksuaaliseen massage vantaa hieronta seksi

SEKSISEURAA ILMAISEKSI GAY ILMAISIA SEKSIVIDEO